NHL haikailee kauden jatkamisella, mutta voiko seuraavakaan sesonki alkaa ajallaan?

NHL haikailee kauden jatkamisella, mutta voiko seuraavakaan sesonki alkaa ajallaan?

45 min - juuri nyt

NHL:n johtoporras on ollut systemaattinen kannassaan: Mikäli vain suinkin mahdollista, koronaviruksen takia keskeytynyt kausi 2019-20 pyritään pelaamaan loppuun. Tavalla tai toisella. NHL:n pääkonttorilla tehdään ja päivitetään kuumeisesti erilaisia skenaarioita, joiden puitteissa pelejä voitaisiin vielä jatkaa. Todennäköisyydet eivät ole NHL:n puolella, ja huomattavasti vähemmälle puheelle onkin jäänyt se, mitä käy kaudelle 2020-21? Onko realistista olettaa, että ensi kausi voisi alkaa aikataulussa? Mitä pitää tapahtua, jotta näin olisi? Kaikki riippu tietysti koronavirustilanteesta, jonka ennakointi on vaikeaa, mutta tiettyjen asioiden on pakko tapahtua, jotta NHL voisi startata lokakuussa suunnitellulla tavalla. Muutaman viikon mittaiselta tekniseltä aikalisältä palaava Total NHL Forever antaa tarkat päivitykset siihen, missä NHL juuri nyt menee ja ennen kaikkea mitkä ovat liigan näkymät tulevaisuuteen.

keyboard_arrow_down