Jenni Vartainen euroviisuihin osallistumisesta: ”Ei voi koskaan tietää.”

Jenni Vartainen euroviisuihin osallistumisesta: ”Ei voi koskaan tietää.”

juuri nyt

Heikekä Korporaation piinapenkkiin istui tänä aamuna laulaja Jenni Vartiainen. Kyllä vain, Radio Rock-kanavakaan ei ole Jenni-vapaa radiokanava. Juha Kortelaisen ja Harri Moision kysymykset Jennin ylenpalttisesta ihailusta saivat Jennin vaivaantumaan. Hän kuitenkin totesi, että ihmisten positiiviset mielipiteet ovat mukavampia, kuin negatiiviset. Yksityiselämästään hyvin vaitonaisena pitäytynyt Jenni pysyi kovana myös Juha Kortelaisen tentatessa hänen elämästään kulisseissa. Jenni uskaltautui kuitenkin kertomaan olevansa avomiehensä Jukka Immosen kanssa vain työtovereita studiolla. Haastattelussa puhuttiin myös euroviisuista. Jenni kertoi, ettei ainakaan tällä hetkellä olisi halukas osallistumaan laulukilpailuun, eikä ollut edes aikaisemmin ajatellut asiaa. Yksi kerta laulukilpailuissa riittänee.

keyboard_arrow_down